Uusi kirjani on nyt julkaistu
Tie nimeltä Yin on hyvin henkilökohtainen ja erittäin marginaalinen kirja. Harvaa joogaharrastajaa yinjoogan filosofinen puoli lopulta kiehtoo. Minua toki senkin edestä!
Joogablogi, joka käsittelee ajatuksiani joogasta ja elämästä. Kaikki kirjoitukset ovat siis ainoastaan yhden pienen ihmisen henkilökohtaisia näkemyksiä. Lisäksi kaikki oikeudet muuttaa mielipidettä (l. viisastua) pidätetään.
Tie nimeltä Yin on hyvin henkilökohtainen ja erittäin marginaalinen kirja. Harvaa joogaharrastajaa yinjoogan filosofinen puoli lopulta kiehtoo. Minua toki senkin edestä!
Omasta jaksamisesta on nyt syytä pitää huoli. Siinä esimerkiksi yinjooga voi auttaa. Näin ainakin itse olen kokenut. Ilokseni voinkin ilmoittaa, että maaliskuussa on ohjelmassa esimerkiksi kolmen tunnin Total Yin® -harjoituksia pitkin poikin Suomea – juuri niin paljon kuin jaksan ja ehdin ohjata.
Meditaatioon liittyy yhä jotain outoa mystiikkaa, mutta siitä ei ole kyse. Meditaatiossa ei ole mitään uskonnollistakaan toimintaa, vaikka meditointi onkin esimerkiksi buddhalaisuudessa elimellinen osa.
Asiat edistyivät, kun opetukset olivat tauolla eli taas kerran tästäkin ankeasta tilanteesta löytyi paljon hyvääkin. Ja mikä parasta, Total Yin® -harjoituksiakin on kalenteri pullollaan.
Nyt on mahdollisuus ostaa erilaisia Total Yin -tuotteita. Valikoimissa on teepaitoja miehille sekä naisille, huppareita, collegepaitoja, mukeja ja kangaskasseja.
Vuosi vaihtui lomaillessa ja sama meininki tuntuu jatkuvan vielä pitkään. Sen verran paljon on nyt alkuvuodesta peruuntunut Total Yin® -harjoituksia, että näyttää allekirjoittaneen joululoma venyvän viiden viikon mittaiseksi.
Eilen ohjasin tämän upean vuoden viimeisen yinjoogaharjoituksen. Nyt aion viettää vuoden viimeiset päivät joululomaa viettäen eli leväten, nautiskellen ja luonnossa liikkuen.
Vielä olisi vakaa aikomus tässäkin kuussa kiertää opettamassa yinjoogaa, vaikka lähestyvä monen viikon joululoma jo välillä mielessä vilkkuukin.
Olen hiljalleen tässä vuoden 2020 aikana kirjoittanut uutta joogakirjaa ja nyt ollaan päästy jo kuvitusvaiheeseen. Projekti siis etenee varsin erinomaisesta – omalla vakaalla painollaan, ilman kiirettä tai aikataulupaineita.
Ajokelit alkavat olla pahimmillaan, mutta silti olisi tässäkin kuussa aikomus jatkaa yinjoogan opettamista ympäri ämpäri Suomen maata. Onneksi on talvirenkaat jo alla niin on turvallisempi kurvailla lähiviikkoina esimerkiksi Nokialle, Kuopioon ja Lappeenrantaan.