Tuli ikämittariin tasaluku syyskuun alussa, kun pääsin puhaltamaan 50 kynttilän synttärikakkua. Tämän merkkipaalun johdosta tässä vieläkin hieman vietän vapaata opetushommista ja käytiinpä puolison kanssa pienellä road tripilläkin nautiskelemassa naapurimaiden baanoista sekä kylpylöistä.
Tuntui tärkeältä ottaa juuri tähän saumaan pieni tauko kaikesta, nautiskella elämästä ja reflektoida hieman nykytilaa – samalla myös aavistuksen taaksepäin katsahtaen ja tulevaa suunnitellen. On suuri autuus, että yrittäjänä on mahdollisuus määrittää omat tekemiset ja aikataulut, jotta tällaiseen omatahtiseen olemiseen, tekemiseen ja fiilistelyyn on mahdollisuus. On myös suuri ilon aihe, kun on löytänyt oman kutsumuksensa ja saan tehdä työtä, jonka koen hyvin merkitykselliseksi, nautinnolliseksi ja itselleni luontevaksi. Aina ei ole näinkään tietysti ollut, mutta yinjoogapolulle lähdettyäni on samalla tapahtunut hidasta mutta vääjäämätöntä siirtymistä oikeaan suuntaan ja samalla kirkkaampaan valoon. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin suunnilleen samalla konseptilla, muistaen kuitenkin kaiken väliaikaisuuden. Pientä hienosäätöä on toki jatkuvasti aikomus tehdä toimenkuvaan ja niinpä seuraavina vuosina oman opetuksen painopiste siirtyy hieman nykyistä enemmän yinjoogaopettajien koulutuksen suuntaan, koska se tuntuu nyt juuri kutsuvalta suunnalta. Aikomus ei ole kuitenkaan lopettaa kirjoittamista tai rundaamista ja pitkien Total Yin -harjoitusten ohjaamista. Jatkossa nuo Total Yinit pysyvät kalenterissani juuri niin kauan kuin kävijöitä riittää, mutta ihan tolkuttomasti en yhdellekään kuukaudelle aio enää keikkaa (ja etenkään pimeässä ja liukkaalla ajamista!) buukata. Kultainen keskitie on alati hakusessa tässäkin touhussa. Alla lista niistä jo lukkoon lyödyistä Total Yin -harjoituksista, joissa on syyskuun aikana mahdollisuus tulla nauttimaan yinjoogasta. Yksi tai kaksi kysymysmerkkiä roikuu vielä ilmassa syyskuun suhteen, joten saattaa olla, että jotain tulee vielä lisää tähän listaan, joten seuraahan myös somekanaviani niin pysyt kartalla kaikista akuuteista käännöksistä. – La 17.9. Pori (Hyvinvointicenter) –> Ilmoittaudu tästä |

SYYSKUUN UUDET YINJOOGAVIDEOT JULKAISTU
Myös näiden yinjoogavideoiden tekemistä on tarkoitus yhä jatkaa vanhaan hyvään malliin. Niinpä tämänkin kuun tuoreet yinjoogaharjoitukset ovat taas julkaistu Youtube-kanavalleni ja saat ne nautittavaksesi klikkaamalla tästä.
Rauhaa & rakkautta sinulle,
toivoo Jouni
0 kommenttia