Aika ajatella ja kirjoittaa uusiksi tuo typerä sanonta
Tänään tuli mietiskeltyä monenmoista metsätöitä tehdessäni. Lähinnä tietenkin ihan niitä näitä. Sekaan mahtui päänsisäistä pulinaa siitäkin, kuinka hyvää tekee haastaa itseään fyysisesti ja millaista oivaa vastapainoa rankka puusavotta tarjoaakaan tällaiselle äärettömän leppoisan ammatin harjoittajalle kuin minä. Onhan tämä yinjoogan opettaminen niin rauhallista ja lempeää työtä kuin vain olla osaa. Sen olen Oura-älysormuksellakin moneen kertaan mitannut ja todentanut. Opettaessani kolmen tunnin Total Yin -harjoitusta sykkeeni laskee ja sykevälivaihteluni kohoaa sellaisiin lukemiin, mihin harvemmin pääsen edes syvän unen aikana. Eikä tuollaisen työpäivän päätteeksi mikään palauttavaksi yleensä laskettava rentoutus- tai meditaatioharjoitus enää ole tarpeen.
Puita kaataessani koin pääseväni tasapainoiseen tilaan, kun sydän pumppasi pauhaten verta ja hiki kirveli silmissä. Samalla tulin pähkineeksi sitä, kuinka pielessä onkaan sanonta: rankka työ vaatii rankat huvit. Se pitäisi äkkiä kirjoittaa uuteen muotoonsa, joka voisi olla esimerkiksi “leppoisa työ vaatii rankat huvit ja rankka työ leppoisat. Tuo lause pitäisi sitten toistua median ja mediapersoonien huulilla niin pitkään, että se tavoittaa kovakalloisimmankin peräpirtin asustajan. Tuskin haittaisi sekään, jos presidenttimme sen ujuttaisi vaikkapa uudenvuodenpuheeseensa. Niin paljon saa jatkuvasti lukea lehdistä ja netistä loppuunpalaneista ihmisistä, jotka rankan työn uuvuttamina kuormittavat itseään kaiken maailman maratonjuoksuilla, body pumpeilla ja triathlonhullutuksilla – kuvitellen samalla, että moinen lisästressi saa heidät jaksamaan työssään paremmin.
Työelämän alati niskaan kippaama ylikuorma olisi viisampaa pyrkiä purkamaan erilaisin leppoisin konstein, joita vaikkapa joogasalien puolella olisi tarjolla varsin moneen lähtöön. Kotonakin löytyy puitteet palautumiselle, joka toiselle voi syntyä kirjaa lukemalla ja toiselle villasukkaa kutomalla. Sitten vuorostaan sellaisissa poikkeustapauksissa, joissa työ on yhtä leppoisaa kuin allekirjoittaneella niin kannattaisi tietoisesti ja vaikka sitten puoliväkisin hakeutua rehkimään crossfit-salille, lenkkipolulle tai painitreeneihin. Itse olen valinnut tasapainottaviksi harrastuksikseni harrastajametsurin hommat, juoksun sekä kuntosaliharjoittelun. Niiden avulla pyrin pitämään kehomieleni harmoniassa ja itseni ylipäätään terveenä sekä työkykyisenä, jotta ei tarvitsisi alkaa tässä vaiheessa elämää haaveilemaan eläkepäivistä. Ja mistäpä tässä edes eläkkeellä jäisin? Omasta elämästänikö?
En missään nimessä sano, etteikö jokainen meistä hyötyisi vaikkapa kestävyysurheilusta tai muista fyysisistä haasteista. En myöskään tahdo puuttua mitenkään siihen, mitä kukin meistä tekee. Haluan vain istuttaa ajatuksen siitä, että stressi ei poistu lisäämällä elämään vielä entisestään kuormitusta, vaikka stressi sinällään onkin hyvä asia – väliaikaisesti ja kohtuudella annosteltuna.
Kohtuus ja tasapaino ovat ne avainsanat, joita vasten toivoisin itse kunkin peilaavan omaa elämäänsä, kuormitustansa ja harrastuksiansa. Helppoahan olisi, jos kaiken aikaa voisi kulkea kultaisella keskitiellä ja täydellisessä balanssissa, mutta elämä kun ei moista luksusta kellekään meistä tarjoa. Niinpä omalla polullaan hoiperrellessa pitää sopivasti kurvailla tien molempia reunoja koluten. Se tietysti tekee tästä makasta paljon mielenkiintoisamman.
Tasapainoista ja kohtuuden merkeissä sujuvaa elämää juuri Sinulle,
toivoo Jouni
0 kommenttia