Samyama-työpaja Turussa la 7.5.2022
Samyama-työpaja Turussa la 7.5.2022. Tasan kahden viikon päästä on Turussa tarjolla harvinaista joogaherkkua, kun Matti Rautaniemi saapuu kanssani kaupunkiin.
Samyama-työpaja Turussa la 7.5.2022. Tasan kahden viikon päästä on Turussa tarjolla harvinaista joogaherkkua, kun Matti Rautaniemi saapuu kanssani kaupunkiin.
Tervetuloa huhtikuun aikana mukaan suoritusvapaaseen ja stressitasoja laskevaan yinjoogaharjoitukseen, jos jokin näistä paikkakunnista ja päivämääristä sinulle suinkin sopii:
Tie nimeltä Yin on hyvin henkilökohtainen ja erittäin marginaalinen kirja. Harvaa joogaharrastajaa yinjoogan filosofinen puoli lopulta kiehtoo. Minua toki senkin edestä!
Omasta jaksamisesta on nyt syytä pitää huoli. Siinä esimerkiksi yinjooga voi auttaa. Näin ainakin itse olen kokenut. Ilokseni voinkin ilmoittaa, että maaliskuussa on ohjelmassa esimerkiksi kolmen tunnin Total Yin® -harjoituksia pitkin poikin Suomea – juuri niin paljon kuin jaksan ja ehdin ohjata.
Asiat edistyivät, kun opetukset olivat tauolla eli taas kerran tästäkin ankeasta tilanteesta löytyi paljon hyvääkin. Ja mikä parasta, Total Yin® -harjoituksiakin on kalenteri pullollaan.
Vuosi vaihtui lomaillessa ja sama meininki tuntuu jatkuvan vielä pitkään. Sen verran paljon on nyt alkuvuodesta peruuntunut Total Yin® -harjoituksia, että näyttää allekirjoittaneen joululoma venyvän viiden viikon mittaiseksi.
Eilen ohjasin tämän upean vuoden viimeisen yinjoogaharjoituksen. Nyt aion viettää vuoden viimeiset päivät joululomaa viettäen eli leväten, nautiskellen ja luonnossa liikkuen.
Olen hiljalleen tässä vuoden 2020 aikana kirjoittanut uutta joogakirjaa ja nyt ollaan päästy jo kuvitusvaiheeseen. Projekti siis etenee varsin erinomaisesta – omalla vakaalla painollaan, ilman kiirettä tai aikataulupaineita.
Kolmas kirjani etenee mukavasti omalla painollaan. Edelleenkään en tiedä, koska kirja on valmis. Se tapahtukoon omalla ajallaan – ilman kiireen häivää.
Tähän kuun vaihteeseen onkin luvassa Total Yin -harjoituksia ja opettajakoulutuksia 11 päivän putkeksi pakkautuneena. Pienryhmillä ja maskit päässä mennään, mutta pääasia on, ettei yinjoogatarjonta lopu aikojen ja rajoitusten kiristyessä.