Kymmenisen vuotta säännöllisesti meditoineena ja juuri meditaatiotyynyltä nousseena päällimmäisenä tulee mieleeni se, ettei tämä edelleenkään ole lainkaan helppoa. Samaan hengenvetoon sanottakoon, ettei tämän ole tarkoituskaan olla. Kyseessä on vain mielen harjoitus ja sen harras harjoittaminen, ei mikään ajatustoiminnan pysäyttämiseen automaattisesti johtava suoritus.
Meditaatioon liittyy yhä jotain outoa mystiikkaa, mutta siitä ei ole kyse. Meditaatiossa ei ole mitään uskonnollistakaan toimintaa, vaikka meditointi onkin esimerkiksi buddhalaisuudessa elimellinen osa – eikä jooginen mantrameditaatiokaan välttämättä ulkopuolisen silmin/korvin ihan arkiselta perusmeiningiltä vaikuta. ?
Ei ole yhtä oikeaa tapaa meditoida. Älä siis esimerkiksi tee väkisin istumameditaatiota jossain lootusasennossa, koska se todennäköisesti saa vain ja ainoastaan kehon kipeäksi. Itse meditoin joko meditaatiotyynyn päällä tai valitsemassani yinjooga-asennossa. Yinjooga luokin erinomaiset puitteet meditatiivisen tilan vastaanottamiselle sekä erilaisille meditaatioharjoituksille.

Pääpiirteissään meditaatio voidaan jakaa kahteen kategoriaan:
- Mielen suuntaamisen ja keskittämisen harjoituksiin (ns. yang-meditaatio)
- Mielen tyhjentämisen ja tarkkailun harjoituksiin (ns. yin-meditaatio)
Meditaatio on siis erilaisia mielen suuntaan kohdistuvia tekniikoita ja harjoituksia, joiden tavoitteena on saada ajatusten virtaa hiljenemään sekä edistää tunteiden hallintaa ja ymmärrystä sekä venyttää luovuutta ja levollisuutta ruokkivaa tilaa ajatusten väliin.
Meditaatio eriyttää minää omista tunteista ja ajatuksista: opettaen että sinä et ole sama kuin ajatuksesi ja tunteesi.
Meditaation hyödyt käyvät toteen vasta säännöllisen harjoittamisen kautta. Hyötyihin voi laskea esimerkiksi kroonisen kipukokemuksen helpottuminen, vähentynyt ahdistuneisuus, pienempi riski masennuksen uusiutumiseen, kohonnut immuniteettitaso, ADHD:n ja muiden keskittymisvaikeuksien helpottuminen, lisääntynyt läsnäolo, alentunut verenpaine ja stressihormonitaso sekä lisääntynyt myötätunto itseä ja muita kohtaan.
Meditaatio on niin laaja ja monivivahteinen asia, että sitä ei kukaan pysty millään purkamaan yhdessä blogipostauksessa. Siksi taidankin kirjoittaa meditaatiosta ja sen perusteista vielä joku päivä kirjan.
0 kommenttia