Tässä on viime vuosina euennut ihan uudet luovuuden kanavat. Niiden kautta on jo tähän mennessä syntynyt neljä kirjaa ja etenkin viime aikoina valtavasti musiikkia. Osan musiikista, sellaisen eteerisen maalailun, olen ohjannut joogiselle puolelleni ja julkaissut Samyama Soundscapesin nimellä. Kaikki säveltämäni, sanoittamani – ja pitkälti myös soittamani – populaarimpi tavara on puolestaan julkaistu Kosmoosion nimellä. Kosmoosio on jonkinlainen heijastuma niihin 70-luvun lopun aikoihin, jolloin aloin pyörimään bänsikuvioissa, rämpyttämään kitaraa ja etenkin kuuntelemaan sen ajan suomalaista rockmusiikkia. Itse ainakin kuulen Kosmoosion kappaleissa lapsuuteni sankareita Juice Leskisestä Kasevaan ja Leevi & The Leavingsista Hectoriin.

Mitä sinä kuulet, kun suljet silmäsi ja avaat korvasi Kosmoosiolle?