Opiskelen tällä hetkellä restoratiivista joogaa ja muutama kollegani on rohkeasti ääneen lausuen kyseenalaistanut asian järkevyyden. Aika usein ei oikein ammattilaistenkaan keskuudessa ymmärretä, miksi yinjoogaosaajan pitää erikseen opetella restoratiivisen saloja. Sen verran yleistä on, että nuo kaksi joogamuotoa mielletään varsin samasta uusta veistetyiksi.
Näin ei kuitenkaan ole ja noita, mielestäni varsin fundamentaalisia, eroja ajattelin tässä tekstissä hieman avata. Onhan jo pelkästään noiden kahden upean joogatyylisuuntauksen juuret aivan eri maassa. Yinjooga kun ammentaa kiinalaisesta lääketieteestä, faskia-anatomiasta ja taolaisesta filosofiasta sellaisena, kuin amerikkalainen Paul Grilley sen jokunen vuosikymmen sitten kehitti. Restoratiivisen joogan juuret taas ovat tukevasti Intian maaperässä ja B. K. S. Iyengarin hathapohjaisissa opetuksissa. Hänen työtään on sitten jatkanut ja aika hienosti jalostanut yhdysvaltalainen Judith Hanson Lasater. Etenkin Lasaterin käsien kautta restoratiiviseen joogaan on tullut valtavasti apuvälineiden käyttöä ja keskimäärin restoratiiviseen harjoitukseen on syytä varata jokaista yksittäistä oppilasta kohden useampi bolsteri, vino pino vilttejä, vähintään yksi joogavyö, kottikärryllinen joogatiiliä, silmätyynyt, jokunen hiekkapussi painoksi ja mielellään vielä pari eri kokoista tyynyä. On sanomattakin selvää, että myös optimaalinen ryhmäkoko on tuollaisessa harjoituksessa selvästi pienempi kuin yinjoogassa. Silti restoratiivisen joogan opettajalla pitää kiirettä, kun hänen tehtävänään on paapoa koko ryhmä jokaisessa asanassa totaaliseen lepoon ja jonkun asteiseen nirvanaan.
Historian ja juurien osalta ero on siis varsin selvä ja vielä konkreettisemmin erilaisuus korostuu, kun katsotaan itse harjoituksen tarkoitusta sekä metodeja. Yinjoogassa pyritään lisäämään kehon liikkuvuutta pitkäkestoisilla asennoilla, joiden avulla tuodaan venytystä nivelille, sidekudoksille, jänteille ja lihaksille. Restoratiivisessa eli levon joogassa taas pyritään vaikuttamaan keskuhermostoon ja aktivoimaan stressinpoistomielessä parasympaattista hermostoa. “Restossa” ei siis lainkaan tavoitella venytystä perinteisessä mielessä vaan rentoutumista, esimerkiksi runsaiden apuvälineiden, pehmusteiden ja pään tukemisen kautta. Toki rentoutuminen poistaa aina kehostakin jännitteitä, mutta se tulee sieltä sitten ikänkuin restoratiivisen harjoituksen positiivisena sivuvaikutuksena. Yinjoogassa rentoutus puolestaan tulee, jos on tullakseen, mutta huomion keskipisteessä on kehon liikkuvuus ja nivelten liikeradat. Siihen sitten vielä päälle postmodernit elementit eli perinteinen kiinalainen lääketiede sekä taolainen filosofia. Näiden joogatyylien aivan perusfilosofia sekä rakennuspalikatkin eroavat valtavasti toisistaan.
Lisäksi ero konkretisoituu entisestään, kun mietitään kenelle kumpainenkin näistä joogatyyleistä sopii. Yinjoogaa suosittelen perusterveille dynaamisen elämän ja liikunnan vastapainoksi. Restoratiivisen harjoituksen suuntaan kehoittaisin kääntymään, jos on ylistressaantunut olo tai käynnissä jokin toipumisprosessi esimerkiksi loukkaantumisen jäljiltä. Yhtä suurinta idoliani, yinjoogaopettaja Bernie Clarkia lainatakseni: ”Restorative Yoga takes an unhealthy body and brings it (hopefully) back to normal, while Yin Yoga takes a normal healthy body and brings it up to optimum. So you see – it is a question of degree.”.
Kurkkasin ihan uteliaisuuttani sanakirjasta synonyymejä sanalle restoratiivinen ja sieltä löytämäni lista kuvastaa minusta erinomaisesti sitä, mistä tässä joogatyylissä on kyse:
– ”palauttava”
– ”parantava”
– ”entisöivä”
– ”vahvistava”
– ”henkiin herättävä”
Lyhyesti tiivistäisin yinjoogan ja restoratiivisen joogan erot seuraavaan lauseeseen: Yinjoogassa pyritään vaikuttamaan terveen kehon liikkuvuuteen ja sen edistämiseen pitkäkestoisten (2-7 min) venytysten avulla, kun restoratiivisessa joogassa (kenties tavalla toi toisella ylirasittunut) keho pyritään tukemaan mahdollisimman mukaviin lepoasentoihin (10-30 min), jotta keskuhermosto rauhoittuisi ja keho sekä mieli saisivat kaipaamaansa lepoa.

(kuva: Timo Junttila, kirjasta: Total Yin – terveyttä, tyyneyttä ja tyytyväisyyttä yinjoogalla)
Kyseessä ovat siis täysin kaksi eri puuta. Tai itse hevosmiehenä ajattelen eroa samana kuin hevosella ja aasilla. Aavistuksen saman näköisiä, mutta täysin eri eläimiä. Onhan sitten tietenkin niiden sekoitus eli muuli – ja tuollaista yinin ja reston sekoitusta moni opettaakin. Osa tarkoituksella, osa ymmärtämättömyyttään. Minä haluan tulevaisuudessa osata molemmat mahdollisimman hyvin. Siksi opiskelen aihetta suurella sydämellä sekä uteliaalla ja aloittelijamaisella zen-mielellä. Opettajanani huikean hauska ja taitava Jepa Pihlainen. Jos sinulla on jokus mahdollisuus päästä Jepan ohjaukseen niin tartu tilaisuuteen!
0 kommenttia