Joogablogi
Mitä, missä & milloin (joulukuu ´22)
Suunnitelmissani on, että kaikki joulukuun harjoitukset menisivät kaavaltaan tavallistakin leppoisammissa ja meditatiivisemmissa merkeissä. Sydämellisesti siis tervetuloa mukaan!
Suunnitelmissani on, että kaikki joulukuun harjoitukset menisivät kaavaltaan tavallistakin leppoisammissa ja meditatiivisemmissa merkeissä. Sydämellisesti siis tervetuloa mukaan!
On syytä esittää sydämelliset kiitokset jokaiselle Tie nimeltä Yin -kirjani hankkineelle. Lisäksi haluan samaan hengenvetoon lausua suuret kiitokseni kaikesta siitä sieluani koskettaneesta ja lämmittäneestä palautteesta, jota olen kirjasta saanut.
Kaipaatko inspiroivaa ja ajatuksia kutkuttavaa lukemista kesäksi? Oli lempilukupaikkasi sitten piknikviltillä, laiturin nokassa, riippumatossa tai terassilla niin Tie nimeltä Yin -kirja sopii siihen kuin nenä päähän.
Tie nimeltä Yin on hyvin henkilökohtainen ja erittäin marginaalinen kirja. Harvaa joogaharrastajaa yinjoogan filosofinen puoli lopulta kiehtoo. Minua toki senkin edestä!
Olen hiljalleen tässä vuoden 2020 aikana kirjoittanut uutta joogakirjaa ja nyt ollaan päästy jo kuvitusvaiheeseen. Projekti siis etenee varsin erinomaisesta – omalla vakaalla painollaan, ilman kiirettä tai aikataulupaineita.
Kolmas kirjani etenee mukavasti omalla painollaan. Edelleenkään en tiedä, koska kirja on valmis. Se tapahtukoon omalla ajallaan – ilman kiireen häivää.