Palasinpa taas kerran perusasioiden äärelle ja istuin alas pohtimaan, mitä oikein olen tekemässä ja miksi yritykseni on olemassa. Tässä alla onkin sitten tuon aivoriihen tuoreet tulokset.

H11 VENTURES -yritykseni on olemassa, jotta voisin auttaa muita – niin ihmisiä kuin yrityksiä – kohti menestystä ja onnellisempia aikoja. Auttamisen kautta minä puolestani saan onnistumisen iloa ja mielekästä sisältöä elämääni. Tämä taas näkyy intohimoisena otteena kaikessa tekemisessäni. En siis ensisijaisesti opeta joogaa tai meditaatiota vaan pyrin käyttämään noita työkaluja edesauttaakseni oppilaiden ihmisten hyvinvointia. Hyvinvointi & auttaminen edellä, jooga & meditaatio vasta toisena.

YKSITYISHENKILÖILLE tarjoan monipuolista joogaopetusta ja meditaatio- & onnellisuuskoulutusta, ja sitä kautta parempaa oloa niin keholle kuin mielelle… eli parempaa & laadukkaampaa arkea. Tämä johtaa vääjäämättä myös kohti onnellisempaa elämää.

YRITYKSILLE tarjoan tuota samaa, mutta suoraan aina yrityksen tarpeisiin – aikatauluihin & sijaintiin – räätälöitynä. Miltä kuulostaisi esimerkiksi kerran viikossa toteutettu After Work -jooga omissa tiloissanne tai yrityksenne virkistyspäivän ohjelmaan sisälletty samppanjajooga?

ONNI KUULUU KAIKILLE

Ei elämän tarvitse olla vaikeaa. Eikä arjen yhtä piinaavaa kärsimysnäytelmää. Onnellisuus on kaikkia varten – myös sinä sen ansaitset. Eikä ihminen tarvitse miljoonaa euroa pankkitilille tullakseen onnelliseksi. Onneksi onni löytyy ihan normaalista arjesta ja pienistä asioista. Noita pieniä asioita, onnen palasia, kun oppii tunnistamaan ja sen jälkeen lisäämään jokaiseen päivään niin päästään jo valtavasti eteenpäin. Eteenpäin kohti onnellisempaa elämää, parempaa arkea ja tyytyväisempää mieltä. Lyhyin askelin, oikeaan suuntaan. Anna minun auttaa.

Ota siis yhteyttä jo tänään, tavataan ja katsotaan, mitä voimme tehdä! 

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että itselleni jooga sekä meditaatio ovat olleet avaimet parempaan henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Mietitään yhdessä, mitä keinoja sinulle keksisimme!

SAA JAKAA!
Kategoriat: Joogablogi

0 kommenttia

Vastaa

Avatar placeholder