Keikkakalenteri: helmikuu 2024
Toteutan helmikuussakin omaa elämäntehtävääni taas yinin lähettiläänä ja mahdollisuus seuraavien viikkojen aikana yinin puolelle matkustamiseen johdattelemanani on seuraavina päivinä.
Toteutan helmikuussakin omaa elämäntehtävääni taas yinin lähettiläänä ja mahdollisuus seuraavien viikkojen aikana yinin puolelle matkustamiseen johdattelemanani on seuraavina päivinä.
Tuttuun tapaan olen taas paketoinut kaksi toistaan tukevaa sekä täydentävää harjoitusvideota nettikauppaani kotiharjoitustasi ajatellen. Niiden lisäksi voit uutena mahdollisuutena valita myös neljän videon paketin, jos tahdot enemmän harjoituksia oman yinjoogaamisesi ylläpitämiseksi.
Vuosi on vaihtunut ja juhlat on tältä erää juhlittu. Toivon, että löysit aikaa olemiselle ja levolle kaiken joulukiireen lomassa. Toivon myös hartaasti, että koko tuleva vuotesi olisi viisasta tasapainottelua yangin ja yinin välillä. Etenkin siinä tilanteessa, kun vauhti kiihtyy ja kierrokset nousevat olisi aina syytä muistaa varata aikaa ja luoda mahdollisuus pysähtymiselle sekä tasapainottavalle ja jaksamista ylläpitävälle levolle.
Villasukat kannattaa pakata mukaan, jos vielä tänä vuonna olet osallistumassa kolmen tunnin mittaiseen Total Yin -harjoitukseeni. Niissä on teemana joulurauhaan laskeutuminen, mikä tarkoittaa tavallistakin rauhallisempaa oleilua ja yinjoogakuplassa kellumista.
Tie nimeltä Yin -kirjani kannesta tuttu ja paljon kehuja saanut yin & yang -symbolikuva on nyt saatavilla verkkokaupastani. Kyseessä on laatupaperille printattu, numeroitu (22 kpl) sekä taiteilijan itsensä signeeraama pienerä. Tilaa itsellesi tai joululahjaksi!
Tämän viikon perjantaina eli juurikin joulukuun ensimmäisenä päivänä olen tiiviisti kiinni yinjoogaopettajien koulutuksessa. Kuukauden ensimmäiseen päivään ajoittuu aina myös kuukauden kiireisin työpäivä, kun uutuusvideoiden tilauksia sataa sähköpostiini. Perjantain painetta edes hieman helpottaakseni julkaisin joulukuun videoharjoitukset jo pari päivää etukäteen. Voit siis halutessasi tilata uusimmat yinjoogavideoni vaikka heti. Jos taas teet Lue lisää
Tässä kuussa opettajakoulutukset vievät paljon aikaani, mutta on luvassa taas tuttuun tapaan toki Total Yin -harjoituksiakin. Alla lista paikkakunnista, päivämääristä ja kellonajoista noihin kolmetuntisiin yinjoogaharjoituksiini liittyen.
Kauan eläköön kotimainen kirjallisuus ja sen moninaiset muodot!
Lokakuu alkoi joogaopekoulutuksen merkeissä, mutta nyt on taas edessä tuttuun tyyliin edessä Total Yin -harjoituksille pyhitettyjä viikonloppuja, vaikka syksyn koulutuksetkin pyörivät täydellä vauhdilla.
Katso tästä, josko joku päivämäärä, paikkakunta ja kellonaika passaisi sinulle.
Nyt löydät nettikaupastani lokakuun kaksi yinjoogavideoita. Toinen harjoitus on vanha klassikko, jossa mennään varsin dymaamisesti ja virtaavasti eteenpäin. Tämän kuukauden uutuusvideo puolestaan tarjoaa isoja linjoja ja hiljaisuutta.