Esikoiskirjani toinen painos ilmestyy ihan pian!

Suunnittelin viettäväni heinäkuun tukevasti lomatunnelmissa ja jättäväni esimerkiksi kuukausittaisen uutiskirjeeni tyystin lähettämättä. No, nyt noihin suunnitelmiin tuli akuutti muutos, koska on yllättäen hyvinkin tärkeää uutisoitavaa.

Vuonna 2019 julkaistu kirjani Yinjooga & olemisen taito (Readme) myytiin loppuun ensimmäisen painoksen osalta suunnilleen vuodessa ja siitä alkoi parin vuoden mittainen piinaava odotus uusintapainoksen suhteen. Lukuisten siirtyneiden päivämäärien ja muiden ikävien mutkien jälkeen on nyt koittanut vihdoin se hetki, kun tuon kirjan uusi – korjattu ja täydennetty* – versio on painossa. Ulos sen pitäisi tulla kuulemma jo heinäkuun loppuun mennessä.

Koska Olemisen taito on nyt vihdoin tulossa uusintapainoksena ja julkaisupäivämäärä on jo ihan pian niin olen laittanut kirjan ennakkomyyntiin verkkokauppaani. Nyt kaikki ne, jotka ovat tuota yinjoogan kotimaista perusteosta kaivanneet ja sitä minulta kovasti kyselleet, voivat sen viimein hankkia omakseen. Alla linkki ennakkotilaukseen ja sitä kautta sen varmistamiseen, että saa kirjan painotuoreena kotiinsa postitettuna.


Yinjooga & olemisen taito (toinen painos, 2022)

*Toisen painoksen muutokset ja täydennykset ovat hyvin minimaalisia ja liittyvät kirjoitus- ja asiavirheiden korjauksiin, muutamaan lisäliitteeseen sekä -harjoitukseen, kansien uudistamiseen ja parin taittokämmin viilaamiseen. Uudessa painoksessa on pari sivua enemmän materiaalia ensimmäiseen verrattuna, mutta mitään isoa eroa ei ole. Ei siis ole mitään järkeä tuota toista painosta hankkia, jos hyllystä löytyy ensimmäinen.

SAA JAKAA!

0 kommenttia

Vastaa

Avatar placeholder