Vanha viisaus kuuluu, että ei ole oleellista mitä tapahtuu vaan tärkeää on se, miten tapahtumaan suhtautuu. Nyt tapahtui korona ja toiset se hajoitti palasiksi, minut paine puristi kasaan ja sen myötä olen ollut fokusoituneempi ja tarmokkaampi kuin pitkään aikaan.

Olleelisempaa tässä tilanteessa lienee taas kerran se miten itse reagoi, eikä se mitä oikeastaan on tapahtunut. Muutoksen mukaan sopeutuminen, ei jonkun vääjäämättömän vastustaminen.

Kuukausi sitten esitelmöin, kuinka kosketus ja fyysinen läsnäolo ovat joogaopetukseni ehdottomat kulmakivet. Enpä olisi silloin uskonut, että muutaman viikon kuluttua olisin siirtänyt kaiken opetukseni nettiin. No, maailma muuttui ja mies sekä hänen liiketoimintansa siinä mukana. Nyt on jo kolmen videon trilogia myynnissä verkkokaupassani ja lisää materiaalia tulossa kaiken aikaa!

SIIRRY TÄSTÄ TUTUSTUMAAN KOLMEEN UUTEEN YINJOOGAHARJOITUKSEEN JA KAIKEEN MUUHUN, MITÄ OLEN TÄSSÄ VIIME PÄIVINÄ SAANUT AIKAISEKSI!

SAA JAKAA!

0 kommenttia

Vastaa

Avatar placeholder