Meditaation avulla pääset kohti parempaa itsetuntemusta, hyvinvointia ja elämänhallintaa

Meditoinnissa ei ole mitään mystistä, eikä se ole vain itämaisten viisaiden miesten yksinoikeus. Se on yksinkertaista, vaikkakin haastavaa. Meditaatiotekniikat ovat myös onneksi kaikkien opittavissa – ja niiden hyödyt on helppo sekä nopea todentaa. Niin tieteellisesti kuin empiirisesti, ihan oman kokemuksen kautta.

Anna siis meditaatiolle mahdollisuus ja salli minun ohjata sinut sen alkeiden pariin.

Onnellisuuttakin voi opetella – ja sitä kautta myös lisätä

Uskon vilpittömästi siihen, että elämän tarkoitus ei ole menestyminen, eikä kunnianhimo ole ominaisuuksista voimakkain tai merkittävin. Kunnianhimo on jo sanana varsin epämiellyttävä, sillä miksi himoita kunniaa, kun voisi suoraan suunnata fokuksensa hyvinvoinnin ja onnellisuuden tavoitteluun.

Hyvinvointi on se, mitä mielestäni jokaisen on syytä tavoitella ja sen pitäisi olla jokaisen ihmisen perusoikeus. Niin itsensä kuin lähimmäistensäkin vuoksi. Ja tuohon tavoitteeseen pääsee, kun ymmärtää mitkä ovat sen oman onellisuuden taustalla vaikuttavat tekijät. Onnellisuus & hyvinvointi muodostuvat palasista, jotka opittuaan osaa kasata oman palapelinsä niin, että jokapäivänen elämä saa aivan uuden merkityksen ja valo alkaa paistamaan kirkkaammin. Eteenpäin ja valoa kohti!

Ota yhteyttä, jos koet, että tahdot kehittää mielenhallintaa ja edistää hyvinvointiasi. Anna minun auttaa, sillä elämä on aivan liian lyhyt hukattavaksi murehtimiseen ja pahoinvointiin!